Kurssipalaute

Kurssi on ollut mukava ja kohtalaisen opettavainen. Olen oppinut ainakin omasta mielestäni kirjoittamaan hieman nopeammin, kuin ennen tätä kurssia.
     Mielestäni hyödyllisimpiä kurssissa olivat kielenhuollon tehtävät.
Kurssi oli tarpeeksi monimuotoinen ja työtäkin oli niin riittävästi, ettei tylsää tullut.
Omasta mielestäni onnistuin tavoitteessani ja opinkin jotakin.
Kurssiin olisi voinut lisätä hieman tehtäviä juuri kielen huollosta.

Musta työ

Lähdin illan hämärässä autoltani musta painava matkalaukku kädessäni. Kukaan ei tietäisi kuka olen, olin pelkkää ilmaa muille. Tumppasin ja menin huomaamattomasti isosta ovesta sisään, jossa oli suuri punainen tähti.

Oli hämärää ja kukaan vihreäliivisistä vartioista ei vaivautunut kysymään minulta mitään. Olin saanut avainkortin postitse ja ovi säristen päästi minut sisään. Tulin pitkään julisteilla täytettyyn käytävään, jossa maan tapaan ei oltu siivottu varmaankaan avauspäivän jälkeen. Seinät olivat täynnä mielenkiintoisia vanhoja julisteita ja käytävä oli niin leveä, että siinä olisi mahtunut menemään sairaalan kärri. Menin vihellellen tasaista vauhtia kohti käytävän kirkkainta valonlähdettä, jossa sijaitsivat vierailijoiden tilat.
Mustat kiiltävät nahkakengät kopisten tulin hissin luokse, joka oli teräspäällysteinen, mutta joskus hieman palanut. Ilmeisestin huonoista sähköistä, päättelin. Painoin nappia, joka oli punainen ja ei voinut merkitä muuta, kuin pohjakerrosta. Hissin hieman kitisten , mutta sulavasti liikkuen.Aloin mennä kohti pohjaa.

Hissin kolahtaessa tiesin saapuneen pääkallopaikalle ja työnsin likaisen ja kitisevän punaisen oven auki.

Edessäni häämötti sisustettu mustanpuhuva huone, jossa oli kaikkea biljardipöydästä hienoihin baaritiskeihin. Passillani olisin saanut ilmaisen juoman, mutta ei tullut mieleenkään sanoa baarimikolle mitään. Olinhan peitetoimiltani palkattu duunari. päälläni oli musta puku, jonka takana luki valkoisin kirjaimin STAFF.

     Ihmetyksekseni baarimikko antoi minulle painavan rullakon, jolla jouduin kuljettamaan tarvikkeita eteenpäin hissistä vasemmalla oleville pukuhuoneille saakka.Onneksi  tilanne tulisi olemaan ainutlaatuinen, sillä ensikeikan jälkeen minun identiteettiäni suojeltaisiin kiertueen mukana. Takaisin tullessani baarimikko kysyi, enkö tosiaankaan haluaisi juotavaa, mutta viisas mies oli sanonut, että paastoaminen ennen suuria tekoja olisi välttämätöntä.

          Mustavalkoisen naamion reunat näyttivät pimeässä erikoisilta. Hieman vanhanaikaista pellemaskeerausta muistuttava naamio, jonka oli määrä päätyä tämän iäkkään miehen päähän oli juuri otettu matkalaukusta ja sijoitettu miehen tyylikkään lierihatun viereen. Taustalla soi Metallica ja pölyisessä varustautumishuoneessa oli sopivan jännittynyt tunnelma. Kymmenen minuutin kuluttua se alkaisi.
     Pentagrammin muotoinen riipus oli juuri tullut ruotsalaiselta sepältä ja se kiilsi. Oli aika vetää kaapu päälle. Muut jäsenet pyörivät määrätietoisina ympärilläni ja olin ajatellut, että illan show tulisi menemään paremmin kuin hyvin. Tunsin koko porukan jo viime vuosituhannelta asti ja olin erittäin tottunut siihen, että ystäväni olivat hieman hermostuneet. Kukaan ei voisi tietää, jos taas sähköissä olisi havaittavissa vikaa. Viime keikkaa oli jouduttu venyttämään puolella tunnilla, jotta elektroniikka saatiin toimimaan. Mustakaapuinen ystäväni otti kotelostaan esiin vanhan Stratocasterin ja alkoi pimeydessä viritystyön.

        Kovan humun jälkeen tuli hiljaista.Se oli alkanut. Otin tumman valtikkani käteeni ja marssin juhlavin askelin teräs portaita ylöspäin. Tervehdin matkallani käteni liikkeellä samaa henkilöä, joka oli käskenyt minut työntämään rullakkoa. Tämä vastasi tervehdykseeni kumarruksella ja ihailevalla ilolla.
Savukone oli täyttänyt koko käytävän jo hajuttomalla ja mauttomalla usvalla.Pujottelin johtojen ja miksauspöytien välistä ja esiripun noustessa koko katsomo alkoi huutaa seitsemän auringon voimalla. Illan rituaali oli alkanut...

Taikamatka renessanssin sydämeen (ÄI5.1)

Oli vuosi 1572, kun astelin ulos kolmion muotoisesta pilvestä hiljaisuuden vallitessa.
Matkaani varten oli tarvittu satoja oppitunteja koskien kulttuuria ja ranskankielentaitoni oli vielä hieman ruosteessa. Olin saanut ohjeistuksen esiintyä kauppiaana, joten puin päälleni hyvälaatuista puuvillaa olevan sini-kultaisen päälle ujutettavan telttamaisen asun, jossa oli pitkät hihat ja lahkeet.
Tämän jälkeen sujautin Pitkävartiset ja epämukavat nahasta tehdyt saappaat jalkaani ja lähdin matkaan kohti kaukana näkyvään kaupungin siluettia. Rannikkoa pitkin matkustaessani tulin paikkaan, josta saatoin ostaa itselleni jalorotuisen hevosen. Hevoskauppias oli ryysyissä istuva talonpoika, joka ilahtui suuresti hopea määrästä, jonka annoin hänelle. Kolikoissa oli luullakseni Ranskan kuninkaan kuva ja yksi kolikko painoi kuin synti.
 Tämän jälkeen jatkoin matkaani korkean suurista kivistä tehdyn linnan suuntaan. Lähestyessäni linnan portteja minua ei pysäytetty, minulle vain avattiin ovi ja näin olin saapunut  kohtalaisen likaiseen tavattoman kauniiseen kaupunkiin nimeltään Marseille. Marseille oli kuin linnoitus tarusormusten herrasta- elokuvasta.
Olin ottanut tehtäväkseni esiintyä kirjakauppiaana ja suuntasin matkani kauppa kujalle ja toivoin löytäväni itselleni vähintään Giovanni Boccaccion Decamoren. Yllätyin suuresti siitä, kuinka hanka minun oli saada käsiini yhtään mitään . Muuan sekalaista tavaraa myyvä kauppias antoi minulle ohjeita kuinka löytäisin tieni rikkaan aatelismiehen luokse, jolla olisi kokonainen kirjasto omanaan!
lähes tunnin etsiskelyn jälkeen löysin Marseillen alueesta vastaavan aatelisherran ja sovin tapaamisen tämän kanssa seuraavalle päivälle. Yövyin "laadukkaassa" majatalossa, jonka ulkopuolella olevasta suuresta rakennuksista kantautui kirkkomusiikkia muistuttavaa musiikkia. Ennen nukkumaan menoani uskaltauduin vaatteiden vaihdon jälkeen keskustelemaan parin Englannista palanneen kauppiaan kanssa. Nämä kertoivat minulle aivan kauheita tarinoita mustasurma nimisestä taudista, joka raivosi sillä päin, sattumoisin toinenkin herrasmies oli Lontoon seudulta ja tämä taas kertoi minulle vanhan ajan taiteiden uudelleen suosioon noususta ja asioista kuten teatteri. Kuulin myös varsin oudosta pelistä nimeltään pallonpotkimispeli, joka oli erittäin samankaltainen kuin nykypäivän jalkapallo.
Keskustelussa pääsimme myös omaan lempiaiheeseeni, Kirjoihin. Vähemmän juopunut englesmanni sanoi, että Englannissa jopa nykyään painettaisiin kirjoja ja kuuluisia kirjataiteilijoita olivat Edmund Spencer, William Shakespeare ja thomas wallet. Väsyneenä ja itsekseni kikattaen menin horjuen kammariini nukkumaan ja sammuin välittömästi.

       Aamulla tunsin oloni varsin huonoksi, mutta jatkoin matkaani kohti ensimmäistä asiakastani. Hänellä oli kuin olikin kokonainen pieni huone "täynnä" kirjoja ja erikoisuutena sain mukaani hienosti maalattuja elävänäköisiä maalauksia, joissa oli paljon tummia värejä. Ehdottomana  helmenä oli Giovanni Bellinin maalaus ja jokin mekaanista häkkyrää muistuttava Davincin piirros.

      Pian jouduin kuitenkin lähtemään, kun tunsin oloni erittäin huonoksi. Kertoessani matkustavani yksin aatelismies lähetti minut pienmuotoisessa saattueessa majatalooni, jossa yön aikana menetin tajuntani. Aamulla lääkäri totesi minun kuolleen johonkin vieraaseen tautiin, jonka itse tiesin ruokamyrkytykseksi.

Arvostelu elokuvasta

Hyvää elokuvaa etsiessäni päätin sitten loppujen lopuksi päätyä ratkaisuun, että etsisin itse jostakin hyvän elokuvan, jota voisin katsoa, kun ei lähiteatterista oikein juuri tule mitään ikäiselleni suunnattua. Jo elokuvan löytäminen oli hankalaa ja päätin arvostella Suomalaisen elokuvan, jonka satuin löytämään tavaratalon poistomyynnistä. Elokuvan oli 80-luvun alulta oleva jännityselokuva  Jäätävä polte. Jäätävä polte on Renny Harleenin alkutuotantoa oleva elokuva, jossa Kolmen amerikkalasnuoren matka päätttyy ikävästi neuvostoliiton rajan puolelle ja tämän jälkeen Suomi yrittää vapauttaa heitä. Tässä jo ovatkin hyvän tarinan ainekset.
Elokuva on äänimaailmaltaan aika hyvä, eikä se ole tökerösti kuvatukkaan. Kuvakulmat ovat mielenkiintoisia ja kameran lähellä kokoajan tapahtuu. Ongelma onkin, että elokuvassa tapahtuu, mutta se ei tunnu miltään. Elokuvassa amerikkalainen kolmikko  niittää neuvostoarmeijaa, kuin se olisi apinoiden kouluttama.
Action-elokuvan tuntua elokuvassa on siis, mutta ylenpalttisen huonosti toteutetut ampumavälikohtaukset latistavat tunnelmaa.
Tarina on mielenkiintoinen ja kirjana olisi varmaankin ihan hyvä, mutta tämä elokuva voitaneen lukea samaan kategoriaan, kuin Kurkunleikkaajien saari, joka sekin oli tappiollinen ja huonosti menestyvä.
Sääli vain, että elokuvaa jännittävämpi oli hetki, kun mietin saisinko tehdasmuoveista poistetun erittäin naarmuisen elokuvalevyn toimimaan, vai en(Toisella yrityksellä).
Minua myös häiritsivät suuret puutteet elokuvan realismissa. Dynamiitti pötköjä löytyy metsästä jossakin NL:n aarniometsässä kasvaneet henkilöt puhuvat moitteetonta englantia ja N:n vankilassa on maanalainen manala, johon laitetaan vangit, joista halutaan päästä eroon... Onhan se hienoa, että elokuvasta otetaan mallia Antiikin Kreikan mytologiasta, mutta ei siinä kyllä ole mitään järkeä. Kun elokuvan ensilaukauksesta, noin 30 venäläistä myöhemmin pärähtävät päälle elokuvan lopputekstit mietit juuri kuumeisesti, että mitä pirua minä juuri näin.
Antaisin elokuvalle arvosanaksi 6, koska pienillä korjauksilla siitä olisi voinut saada vähintäänkin katsottavan elokuvan.

Havainnollistamisharjoitus

Menin kaupan ovesta sisään.Kävelin  sisäänkäyntiä kohti. Tämän jälkeen tervehdin myyjää. Menin hedelmäpuolelle ja ostin itselleni banaanin.
Kävelin kassalle. Kassan myyjä sanoi minun unohtaneeni punnita banaanin.
Menin takaisin hedelmäpuolelle. Jonkin ajan kuluttua olin jälleen kassajonossa.
Vuoroni tultua muistin jättäneeni  lompakkoni kotiin.

Kauppaan tullaan usein puutteellisesti varustautuneena. Eräänä päivänä menin kaupan ovesta sisään. Tervehdin ylienergistä myyjää ,joka hymyili lakkaamatta.
Tämän jälkeen menin eksoottiselta tuoksuvalle hedelmäpuolelle.
Halusin ostaa itselleni keltaisen banaanin. Sitten kävelin hitaasti kassalle.
'Kassamyyjä sanoi surullisena minun unohtaneen punnita banaanin.
Menin pää apeana takaisin hedelmäpuolelle. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen seisoin taas turhautuneena kassajonossa.Jono tuntui luikertelevan eteenpäin.
Kassalla seisoessani totesin murtuneena jättäneeni lompakkoni kotiin.

Kirjallisuusessee (5.1)

Kuvittele itsesi kivimuurien ympäröimään vankilaan, jossa kuolema on helpotus. Paikkaan, josta hautapaikat ja arkut ovat jo loppuneet. Paikkaan, josta et ole varma, selviätkö ikinä ulos elävänä.
     Alber Camuksen rutto on teos, joka kertoo vahvoista tunteista ja vaikeista ajoista.
Camuksen kirja alkaa siitä, kun pientä ranskalaista kylää alkaavat  kohdata oudot ilmiöt, jotka johtavat pikkuhiljaa täyteen kaaokseen ihmisten yrittäessä kuitenkin kokoajan pitää arvoistaan kiinni.
    Kirja kuvailee monipuolisesti byrokratian asemaa käytännössä, se mitä ylempi taho tekee kansalaisten hyödyksi kuvaillaan usein riittämättömäksi ja hyödyttömäksi.
     Teoksen kerronta on muutenkin sillä tavoin erikoista, että päähenkilöiden näkemykset ovat selvästi erilaiset ja ne työrmäävätkin jossain kohtaa yhteen.
      Alue, jolla kirjan tapahtumat ottavat paikkansa on meren rannalla sijaitseva muurit omaava ranskalainen kaupunki, josta on hyvät junayhteydet muualle maailmaan.
        Kauhutunnelman kuvaamiseen on käytetty paljon sivuja ja ohikiitävät täydet ruumisratikat antavatkin aika kaamean kuvan tapahtumista.
Erityisesti itseäni kiinnostivat kirjan filosofiset pohdinnat ja eettiset vanhentumattomat kysymykset, jotka syntyvät vain elämän ollessa helposti kadotettavissa.
       Ruton päähenkilöit ovat muutenkin mielestäni kiinnostavia, vaikka en koekkaan samaistuvani heihin, pidän kuitenkin mahtavana saavutuksena sitä, että joku on saanut nuo roolit kirjoitettua oman mielikuvituksensa syöväreistä.
        Jos itse saisin määritellä kirjan tyypin antaisin sille kauhukirjan tittelin, sillä minusta se pyrkii kaikin keinoin kuvaamaan sitä kurjuutta, josta pikku kaupungin lääkärin potilaat kärsivät.
Kirjailija kuvaa tapahtumia eri eettisen ja arvovaltaisen katsaumuksen omaasvilta henkilöiltä välilla tarkastellen Lääkäri Rieuxia välillä kuvaillen , kuinka vanhus sylkee huvikseen kissan päälle parvekkeelta.
         Kirja on mielestäni positiivinen lukukokemus, enkä itse löytänyt siitä mitään huonoa,. Se oli kiinnostava ja monipuolinen kuvaelma raivoavasta taudista, joka vaikuttaa kaikkiin jollain tavoin.

Onko ikää? (vastaus 5.tehtävään)

Pelikoneet, alkoholi, aikuisviihde, elokuvat ja autolla ajo. Mihin sitä ikää tarvitaan, kun ei ajaminen välttämättä paremmin vanhemmalta suju.Ikärajoja on laitettu Suomenlain mukaan suojelemaan ihmisiä, mutta tarvitsemmeko me todella ikärajoja?

      Olisiko se eettisesti oikein, että ne ihmiset, joilla ei ole elämän tuomaa kokemusta saisivat mennä autokouluun ja ajella autolla omaan alakouluunsa.Asioistahan saattaisi kadota vaikkapa  asiain arvostus eräällä tapaa.

     Monissa muissa maissa, jotka eivät ole EU :n byrokratian kourissa ei olla niin tarkkoja ikärajoista, mutta silti niissä ei ole tapahtunut mitään maailmaa kaatavaa.
    Joissakin asioissa Ikärajat tulevat tarpeellisiksi, sillä mitä esimerkiksi 10-vuotiaat nuoret ymmärtävät elokuvassa esiintyvästä seksuaalisesta sisällöstä tai väkivallasta.

            Joihinkin aisiayhteyksiin  taas mielestäni voitaisiin lisätä valvontaa.
Päivittäin saa lukea pedofiliaan liittyvistä tapauksista, joissa nuoria on houkuteltu internetin keskustelupalstoilla tekemään seksuaalisia asioita. 
Esimerkiksi pääsyä internetin maailmaan voitaisiin rajoittaa 14-vuotiaisiin henkilöihin. Näin voitaisiin vältyttyä osittain myös internetin haitalliselta ja koukuttavalta sisällöltä.

          Asiat eivät vain "maagisesti" muutu, kun täysi ikäisyyden hetki koittaa. Ihmiset kehittyvät eri tahtia fyysisesti ja henkisesti, joten pitäisikö ihmisille, jotka todettaisiin joihinkin asioihin kyvylliseksi sallia jokin asia iästä riippumatta?Asiahan voitaisiin mitata helposti vaikka lääkärikäynnillä. Toisaalta tämä menetelmä saattaisi aiheuttaa huijausyritysaallon, joka sisältäisi lääkärintodistusten väärentämistä.

         Liian monissa asioissa ikärajoja kysytään turhaan tai ikärajat on mielestäni asetettu liian ylös. Esimerkiksi kevytmoottoripyöräkortin saa jo 16-vuotiaana, mutta moottoripyöräkortin saa vasta 21-vuotiaana.
Isoja eroja näissä ei ole. Ajoneuvojen nopeus ja hallittavuus vain muuttuu.

          Olemassa on myös joitain täysin naurettavia, ihmisiä kuormittavia määräyksiä, joita sisältävät esimerkiksi alkoholilainsäädäntö. Ostaessani vappusimaa minulta edellytettiin 18-vuoden ikää, vaikka laki ei vaadi täysi-ikäisyyttä alle 1.2% juomista. Pitäisikö tällä periaatteella kieltää  alaikäisiä myös käymästä ravintoloissa tai uimahalleissa, koska niissä esiintyy alkoholin käyttöä ja alastomuutta? Alkoholilainsäädännössä on myös hyviä puolia, mutta kohtuus kaikessa.

          Toisaalta "rappiolla" täällä oltaisiin, jos kaduilla liikkuisi 10-vuotiaita humaltuneita henkilöitä ja kaiken ikäisille saataisiin myydä esimerkiksi aseita.

          On myös totta, että, alkoholin ja tupakoinnin vaikutukset kestävät läpi elämän ja ne ovat erityisen haitallisia ennen 20-vuoden ikää. Siitä johtuen itse pidän erittäin oikeutettuna sitä, että nämä vaaralliset aineet edellyttävät vähintään täysi-ikäisyyttä.

         Ikärajat on siis  asetettu osittain hyvästä syystä, mutta joihinkin asioihin kannattaisi suhtautua realistisemmin ja miettiä sitä tarvitaanko tähtisädetikkuun 18-vuoden ikää, kun haulikon voi hankkia jo 16-vuoden iässä.